11.12.2011

11. luukku

~11. luukku teille ja kuva we♥it:stä! ;) ~

Yöllinen seikkailu

Huoneessa oli pimeää ja hiljaista. Ainoa valo oli ikkunasta loistava kuu ja ainoa ääni seinällä tikittävä kello. Se näytti kymmentä vaille yhtätoista yöllä.
Jussi nukkui rauhassa. Ainakin niin kauan kunnes ovi avautui raolleen ja hetken keskelle huonetta heijastui kapea valojuova ja sitten ovi suljettiin.

Antero hiipi hiljaa viisivuotiaan pikkuveljensä viereen eikä epäröinyt herättäessään Jussin.
Jussi ynisi vähän, mutta avasi silmänsä ja mutisi epäselvästi.
"Mennään ulos", Antero sanoi.
Silloin Jussi näytti heräävän kunnolla.
"Mitä? Miksi?" Jussi kysyi.
"Se olisi hauskaa", Antero vastasi.
"Ei kannata, äiti ja isä suuttuu", Jussi vastusteli ja nousi istumaan sängyllä.
"Eikä suutu jos me ei jäädä kiinni", Antero sanoi ja virnisti.
Jussi tuijotti hetken neljä vuotta vanhempaa isoveljeään, jota kunnioitti ja ihaili suuresti, mutta pyöräytti sitten huomaamattomasti silmiään ja vaipui takaisin makuulleen.
"En jaksa. Nukuttaa", Jussi sanoi ja veti peiton takaisin korviinsa odottaen kuulevansa poiskävelevät askeleet, mutta Antero ei antanut asian aivan hevin olla.
Tämä kiskaisi peiton pois Jussin päältä ja kuiskasi kiivaasti.
"Etkö uskalla? Jänistätkö?"
Jussi pongahti istumaan.
"Minä en pelkää", Jussi sanoi ja asetti kädet päättäväisesti puuskaan.
"Todista se", Antero sanoi pirullisesti hymyillen ja peilasi Jussin asentoa laittaen myöskin kädet puuskaan ja roikottaen peittoa toisesta kädestään. He tuijottivat hetken toisiaan, kunnes Jussi puhui hiljaa.
"Hyvä on. Minä-en-pelkää!"
Antero hymyili voitonriemuisesti.
"No, laita huppari päälle ja mennään!"

Hän kääntyi kannoillaan ja Jussi hyppäsi sängystään ja käveli ovelle vetäen hupparia pyjamansa päälle.
He hiippailivat alakertaan. Olohuoneen läpi kulkiessaan Jussi kompastui mattoon ja rämähti lattialle.
Antero kääntyi kiivaasti katsomaan pikkuveljeään, joka röhnötti lattialla pitkin pituuttaan.
"SHH!" hän suhisi ja Jussi nousi ylös mutisten jotain epämääräistä.
He laittoivat takit päälle ja kengät jalkaan, ja kun he olivat jo ovella menossa ulos, Antero kääntyi äkisti kannoillaan.
"Odota!" hän sanoi ja ryntäsi keittiön laatikolle, otti sieltä jotain ja työnsi taskuunsa.

"Mitä sinä otit?" Jussi kysyi kun he astuivat ovesta ulos.
"Kohta näet. Mennään tuonne metsään."
Taivas oli kirkas ja tähtiä täynnä, ja puiden varjot lankesivat hopeaiseen hankeen.
Polku, jota he kulkivat, kaartui loivasti oikealle ja he pysähtyivät. Hengitys huurusi savuna ilmaan kun Antero kaivoi taskustaan sen mitä oli keittiön laatikosta ottanut.
"Antero! Äiti on kieltänyt meitä sytyttämästä noista itse!"
Antero hymyili ja otti kummallekin yhden tähtisadetikun.
"Äh, ole hiljaa. Pidä siitä kiinni niin sytytän sen."
Jussi ei laittanut enempää vastaan vaan piti kiinni tikustaan ja antoi Anteron sytyttää sen ottamillaan tulitikuilla.

Ne paloivat hitaasti ja niistä kajastui lumihankeen kultainen valopallo. Se valaisi koko polunmutkan ja kilpailivat kuunvalon kanssa.
Tikkuja oli vajaa kymmenen ja he polttivat ne kaikki.
Sitten heidän oli lähdettävä takaisin sisälle etteivät äiti ja isä huomaisi.

Antero tarttui oven kahvaan ja nykäisi. Mutta se ei auennutkaan! Ovi oli mennyt lukkoon. Jussista tuntui kuin hän purskahtaisi itkuun.
"Nyt me jäätiin kiinni! Ei olisi pitänyt tulla ollenkaan!" hän parahti.
"Turpa kiinni!" sihahti Antero. "Ei mitään hätää, jätin varmuuden vuoksi oman ikkunani auki, haetaan tikkaat varastosta!"
Jussi nyökkäsi kylmästä vapisten.

Antero kipaisi hakemaan pitkät puutikkaat varastosta ja he kiilasivat ne Anteron ikkunan alle. He kipusivat ylös ja aukaisivat kunnolla Anteron raollaan olevan ikkunan.
He pääsivät hiljaa sisään ja veivät vaatteensa paikoilleen.
"Sanoinhan, että emme jää kiinni", Antero sanoi omahyväisesti.
"Joo joo", Jussi sanoi ja käännähti omaa huonettaan kohti. "Nähdään aamulla, öitä!"
"Öitä", Antero naurahti ja meni myöskin omaan huoneeseensa.

Aamulla Jussi heräsi siihen kun joku rojahti hänen sängylleen. Hän avasi silmänsä ja näki Anteron.
"Hah, sanoinhan ettei jäädä kiinni!" Antero hihkaisi.
Jussikin hymyili voitonriemuisesti ja he tuulettivat. Kuitenkaan ei koskaan pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä isä oli lähtenyt hakemaan lehteä ja huomannut talon seinustalla jotain erikoista.

"MIKSI TIKKAAT OVAT ANTERON IKKUNAN ALLA?" kuului huuto alakerrasta ja Antero ja Jussi irvistivät syyllisinä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti