~Anteeksi, en jaksanut eilen kirjoittaa, joten saatte tänään kaksi. Tosin laadusta en takaa, tämän päivän luukku vähän tökki... ~
16. luukku
Kinkkuvarkaissa keittiössä
Aino ei saanut unta. Oli kuuma ja hänellä oli jotenkin levoton olo.
Hän makasi kyljellään selkä oveen päin ja tuijotteli ikkunasta paistavaa täysikuuta. Hän ei ikinä saanut unta kunnolla täysikuun aikaan. Ehkä hän oli jonkinlainen puoli-ihmissusi. Ei koskaan rauhaa täysikuun aikaan.
Hän kääntyi toiselle kyljelleen katsomaan nukkuiko Jussi hänen vieressään rauhallisesti, mutta viereinen paikka olikin tyhjä. Missä vaiheessa Jussi oli lähtenyt? Hän ei ollut kuullut mitään.
Hän kohottautui kyljelleen ja kuiskasi:
"Jussi?"
Hän tiesi hyvin, ettei Jussi vastaisi. Ehkä tämä oli vessassa? Aino päätti odottaa hetken, mutta kun Jussia ei kuulunut vielä kymmeneen minuuttiin, Aino päätti lähteä katsomaan mistä oli kyse.
Yläkerrassa olevassa vessassa ei ollut valoja, joten Jussilla ei ollut vessahätä. Miksi tämä olisi lähtenyt alakertaan asti?
Aino kävi kurkistamassa lasten huoneisiin, josko nämäkin olisivat poissa sängyistään, mutta lapset tuhisivat rauhallisesti umpiunessa. Aino oli ymmällään.
Hän laskeutui portaat alakertaan ja päätyi eteiseen. Eteisessä oli pimeää, mutta keittiöstä kajasti heikkoa valoa, joten Aino suuntasi sinne. Kuului veitsen kilahtelua.
Aino kurkisti keittiöön ja näki jotain, mitä ei ollut odottanut näkevänsä. Jussi istui yhdellä baarijakkaralla kumartuneena tarjottimen ylle, jolla heidän juuri ostamansa ja viipaloimansa kinkku. Jussi tarttui leikkuuveitseen ja viipaloi itselleen yhden palan. Vieressään hänellä oli puolentoista litran Coca-Cola pullo.
"Mitä luulet tekeväsi?" Aino kivahti ennen kuin ehti estää itseään.
Jussin pää nousi salamana ylös kinkusta, suu täynnä.
"Hups", hän mumisi, kaappasi tarjottimen käteensä ja suunnisti keittiöstä olohuoneeseen johtavalle ovelle, joka oli keittiön vastakkaisella puolella.
Tarjotin kädessään hän oli hieman hidas, joten Aino ehti rynnätä hänen eteensä estämään Jussin kulun olohuoneeseen.
"Vau! Olet kuin gepardi!" Jussi sanoi imartelevasti.
"Älä yritä mielistellä. Tuo kinkku piti syödä vasta huomenna!" Aino tulistui.
Jussi katsoi tohvelinkärkiään.
"Anteeksi, tiedät, että olen perso kinkulle. Olen ollut joka vuosi", hän sanoi ja kohautti olkiaan.
"Oletko käynyt anastamassa kinkkua JOKA VUOSI?" Aino hämmästyi.
"Vähän", Jussi myönsi ja katsoi vieläkin tohveleitaan.
"Mutta ensimmäistä kertaa jään kiinni", hän sanoi, nosti päänsä ja virnisti.
Aino pudisteli päätään. Miehet!
17. luukku
Aamutöitä
Petri heräsi juuri hyvästä unestaan herätyskellon ääneen. Silmiään avaamatta hän räiskäisi herätyskellon pois päältä ja yritti saada kiinni unesta, jossa hän oli juuri syönyt herkullista suklaa-minttu-täytekakkua.
Kun torkku sitten soi viiden minuutin päästä Petri luovutti ja nousi muristen ja venytellen pystyyn.
Mahaansa raapien hän vääntäytyi keittiöön ja haukkasi kalkkunapasteijan aamupalaksi ja kulautti maitoa suorana purkista.
Edes lehteä ei ollut vielä tullut näin aikaisin aamusta, hänellä oli maailman surkein työpaikka!
Hän väänsi lenkkarit jalkaansa ja ajoi työpaikalle. Lumiaura oli onneksi toissapäivän jälkeen huollettu. Hän oli nimittäin lumiauran ajaja.
Hän mutisi epämääräisesti itsekseen koko ajomatkan kaupungin varikolle, jossa säilytettiin lumiauroja.
Hän käynnisti lumiauran ja lähti kiertämään tuttua kierrosta ajaen lumet sivuun, jotta aikaisin aamulla töihin lähtevät pääsisivät sujuvasti ja ilman kiroamista töihinsä toimistoihin. Aikaisin! Petri oli ylhäällä jo ennen kuin kukkokaan ehti laulaa! Mitkä hienostelijat...
Hän sai työnsä valmiiksi ja ajoi takaisin varikolle. Taivaanranta alkoi vaaleta nousevan auringon merkiksi. Seuraavaksi Petrin suunnitelmissa oli mennä takaisin kotiin nukkumaan ja herätä iltapäivällä töihin siwan kassalle.
Valitettavasti autolle mentäessä Petri huomasi, että oli jättänyt avaimet autoon sisälle ja ovet olivat lukossa. Hän iski nyrkkinsä ikkunaan hermostuneena. Harmi vain, ettei ikkuna kuitenkaan särkynyt.
Hän joutuisi siis kävelemään kotiin. Onneksi ei ollut kuin pari kilometriä, mutta silti Petriä ei olisi huvittanut.
Kotiin päästessään Petri omasi vain märät lenkkarit ja käheän äänen. Hän kaatui sängylleen ja nukkui siwan työvuoronsa ohi.
Onneksi hän ei sentään saanut potkuja, vain yhden varoituksen!
16. luukku
Kinkkuvarkaissa keittiössä
Aino ei saanut unta. Oli kuuma ja hänellä oli jotenkin levoton olo.
Hän makasi kyljellään selkä oveen päin ja tuijotteli ikkunasta paistavaa täysikuuta. Hän ei ikinä saanut unta kunnolla täysikuun aikaan. Ehkä hän oli jonkinlainen puoli-ihmissusi. Ei koskaan rauhaa täysikuun aikaan.
Hän kääntyi toiselle kyljelleen katsomaan nukkuiko Jussi hänen vieressään rauhallisesti, mutta viereinen paikka olikin tyhjä. Missä vaiheessa Jussi oli lähtenyt? Hän ei ollut kuullut mitään.
Hän kohottautui kyljelleen ja kuiskasi:
"Jussi?"
Hän tiesi hyvin, ettei Jussi vastaisi. Ehkä tämä oli vessassa? Aino päätti odottaa hetken, mutta kun Jussia ei kuulunut vielä kymmeneen minuuttiin, Aino päätti lähteä katsomaan mistä oli kyse.
Yläkerrassa olevassa vessassa ei ollut valoja, joten Jussilla ei ollut vessahätä. Miksi tämä olisi lähtenyt alakertaan asti?
Aino kävi kurkistamassa lasten huoneisiin, josko nämäkin olisivat poissa sängyistään, mutta lapset tuhisivat rauhallisesti umpiunessa. Aino oli ymmällään.
Hän laskeutui portaat alakertaan ja päätyi eteiseen. Eteisessä oli pimeää, mutta keittiöstä kajasti heikkoa valoa, joten Aino suuntasi sinne. Kuului veitsen kilahtelua.
Aino kurkisti keittiöön ja näki jotain, mitä ei ollut odottanut näkevänsä. Jussi istui yhdellä baarijakkaralla kumartuneena tarjottimen ylle, jolla heidän juuri ostamansa ja viipaloimansa kinkku. Jussi tarttui leikkuuveitseen ja viipaloi itselleen yhden palan. Vieressään hänellä oli puolentoista litran Coca-Cola pullo.
"Mitä luulet tekeväsi?" Aino kivahti ennen kuin ehti estää itseään.
Jussin pää nousi salamana ylös kinkusta, suu täynnä.
"Hups", hän mumisi, kaappasi tarjottimen käteensä ja suunnisti keittiöstä olohuoneeseen johtavalle ovelle, joka oli keittiön vastakkaisella puolella.
Tarjotin kädessään hän oli hieman hidas, joten Aino ehti rynnätä hänen eteensä estämään Jussin kulun olohuoneeseen.
"Vau! Olet kuin gepardi!" Jussi sanoi imartelevasti.
"Älä yritä mielistellä. Tuo kinkku piti syödä vasta huomenna!" Aino tulistui.
Jussi katsoi tohvelinkärkiään.
"Anteeksi, tiedät, että olen perso kinkulle. Olen ollut joka vuosi", hän sanoi ja kohautti olkiaan.
"Oletko käynyt anastamassa kinkkua JOKA VUOSI?" Aino hämmästyi.
"Vähän", Jussi myönsi ja katsoi vieläkin tohveleitaan.
"Mutta ensimmäistä kertaa jään kiinni", hän sanoi, nosti päänsä ja virnisti.
Aino pudisteli päätään. Miehet!
17. luukku
Aamutöitä
Petri heräsi juuri hyvästä unestaan herätyskellon ääneen. Silmiään avaamatta hän räiskäisi herätyskellon pois päältä ja yritti saada kiinni unesta, jossa hän oli juuri syönyt herkullista suklaa-minttu-täytekakkua.
Kun torkku sitten soi viiden minuutin päästä Petri luovutti ja nousi muristen ja venytellen pystyyn.
Mahaansa raapien hän vääntäytyi keittiöön ja haukkasi kalkkunapasteijan aamupalaksi ja kulautti maitoa suorana purkista.
Edes lehteä ei ollut vielä tullut näin aikaisin aamusta, hänellä oli maailman surkein työpaikka!
Hän väänsi lenkkarit jalkaansa ja ajoi työpaikalle. Lumiaura oli onneksi toissapäivän jälkeen huollettu. Hän oli nimittäin lumiauran ajaja.
Hän mutisi epämääräisesti itsekseen koko ajomatkan kaupungin varikolle, jossa säilytettiin lumiauroja.
Hän käynnisti lumiauran ja lähti kiertämään tuttua kierrosta ajaen lumet sivuun, jotta aikaisin aamulla töihin lähtevät pääsisivät sujuvasti ja ilman kiroamista töihinsä toimistoihin. Aikaisin! Petri oli ylhäällä jo ennen kuin kukkokaan ehti laulaa! Mitkä hienostelijat...
Hän sai työnsä valmiiksi ja ajoi takaisin varikolle. Taivaanranta alkoi vaaleta nousevan auringon merkiksi. Seuraavaksi Petrin suunnitelmissa oli mennä takaisin kotiin nukkumaan ja herätä iltapäivällä töihin siwan kassalle.
Valitettavasti autolle mentäessä Petri huomasi, että oli jättänyt avaimet autoon sisälle ja ovet olivat lukossa. Hän iski nyrkkinsä ikkunaan hermostuneena. Harmi vain, ettei ikkuna kuitenkaan särkynyt.
Hän joutuisi siis kävelemään kotiin. Onneksi ei ollut kuin pari kilometriä, mutta silti Petriä ei olisi huvittanut.
Kotiin päästessään Petri omasi vain märät lenkkarit ja käheän äänen. Hän kaatui sängylleen ja nukkui siwan työvuoronsa ohi.
Onneksi hän ei sentään saanut potkuja, vain yhden varoituksen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti