~ Anteeksi, olen ollut laiska kirjoittaja, enkä eilen jaksanut kirjoittaa enkä tänään muuta kuin eilisen luukun, joten tässä teille eilisen luukku, huomenna toivottavasti kakasi! :D Kuva Weheartit.stä ;) ~
Punakukka
Olipa kerran prinsessa nimeltään Punakukka. Punakukka asui kaukaisessa maassa ja siksi häntä kutsuttiinkin Kaukaisen Maan Prinsessaksi. Punakukka omisti hyvin kiltin isän, joka oli koko Kaukaisen Maan pidetyin halltsija.
Isä piti Punakukasta hyvää huolta ja varjeli tätä vaaroilta kuten ilkeiltä kidnappaajilta, lohikäärmeiltä ja itsepäisiltä kosijoilta. Jälkimmäisiltä turhankin tiiviisti.
Eräänä kauniina talviaamuna isää ei kuitenkaan löytynyt mistään. Hänen luotettu sotilaskaartinsakaan ei tiennyt isästä mitään.
"Tämäpä vasta outoa", Punakukka ajatteli. "Isä ei yleensä lähde minnekään ilmoittamatta kenellekään."
Punakukka tarkisti jopa isän työhuoneen, jossa tämä mielellään lueskeli vanhoja rakkauskirjeitä Punakukan äidiltä kun he olivat vielä eläneet nuoruusvuosiaan. Mutta isä ei ollu sielläkään ja Punakukka alkoi huolestua. Ei kai isää oltu kidnapattu?
Hän oli juuri kääntymässä ulos huoneesta kun näki lipaston jalanjuuresta pilkottavan paperinpalan. Hän nosti sen ylös. Siihen oli kirjoitettu tasan yksi sana hänen isänsä tutuilla harakanvarpailla:
"Lumilyhty".
Punakukka oli ymmällään. Mitä tämä tarkoitti? Lumilyhty? Oliko tämä vihje?
Mutta eihän se voinut olla. Eihän Kaukaisessa Maassa ollut edes koskaan lunta?
Punakukka meinasi heittää jo kirjeen roskikseen kunnes muisti mitä Lumilyhty tarkoitti.
Se oli heidän hevosensa! Sen oli nimennyt Punakukan äiti, joka oli syntynyt Ikuisen Lumen Maassa ja tehnyt joka vuosi jouluaatoksi lumilyhdyn.
Punakukka ryntäsi hevostalliin. Lumilyhty seisoi siellä rauhallisena, mutta isästä ei näkynyt jälkeäkään. Mitä ihmettä?
"Isä?" Punakukka huhusi, mutta hänelle vastasi vain Lumilyhty, joka hirnahti kovalle äänelle.
"Anteeksi, hassu heppa", Punakukka huokaisi ja taputti Lumilyhdyn turpaa.
"Mutta nyt minun täytyy etsiä isä!" hän sanoi ja kiiruhti ulos.
"Missä isä oikein voi olla?" punahuppu mietti. Silloin hän näki jäljet mudassa. Ne olivat takuulla isän! Ja ne menivät linnan taakse.
Punakukka kiersi koko linnan ja viimein jäljet päättyivät puiselle ovelle, jonka takana oli linnan vanikutyrmä, jota ei kyllä ollut käytetty vuosikausiin.
Mitä ihmettä isä siellä tekisi?
Punakukka raotti ovea ja hyppäsi melkein metrin ilmaan kun saman tien pimeydestä kuului ääni:
"Päästäkää minut pois täältä!"
Punahuppu riensi käytävää eteenpäin ja löysi isänsä yhdestä vankityrmästä hakkaamasta kaltereita.
"Isä! Mitä sinä siellä teet? Lukitsitko itsesi tyrmään?" Punahuppu huudahti ja riensi hakemaan avaimet koukusta ja päästi isänsä vapaaksi.
"En minä tahallani", isä sanoi ja astui ulos tyrmästä. "Kävelin kai unissani, sillä täältä minä heräsin!"
Punahuppu nauroi.
"Niinpä niin! Mennäänpä nyt tekemään sinulle papusoppaa aamupalaksi!"
"Nami, lempiruokaani!" iloitsi isä.
Sen pituinen se.
Punakukka
Olipa kerran prinsessa nimeltään Punakukka. Punakukka asui kaukaisessa maassa ja siksi häntä kutsuttiinkin Kaukaisen Maan Prinsessaksi. Punakukka omisti hyvin kiltin isän, joka oli koko Kaukaisen Maan pidetyin halltsija.
Isä piti Punakukasta hyvää huolta ja varjeli tätä vaaroilta kuten ilkeiltä kidnappaajilta, lohikäärmeiltä ja itsepäisiltä kosijoilta. Jälkimmäisiltä turhankin tiiviisti.
Eräänä kauniina talviaamuna isää ei kuitenkaan löytynyt mistään. Hänen luotettu sotilaskaartinsakaan ei tiennyt isästä mitään.
"Tämäpä vasta outoa", Punakukka ajatteli. "Isä ei yleensä lähde minnekään ilmoittamatta kenellekään."
Punakukka tarkisti jopa isän työhuoneen, jossa tämä mielellään lueskeli vanhoja rakkauskirjeitä Punakukan äidiltä kun he olivat vielä eläneet nuoruusvuosiaan. Mutta isä ei ollu sielläkään ja Punakukka alkoi huolestua. Ei kai isää oltu kidnapattu?
Hän oli juuri kääntymässä ulos huoneesta kun näki lipaston jalanjuuresta pilkottavan paperinpalan. Hän nosti sen ylös. Siihen oli kirjoitettu tasan yksi sana hänen isänsä tutuilla harakanvarpailla:
"Lumilyhty".
Punakukka oli ymmällään. Mitä tämä tarkoitti? Lumilyhty? Oliko tämä vihje?
Mutta eihän se voinut olla. Eihän Kaukaisessa Maassa ollut edes koskaan lunta?
Punakukka meinasi heittää jo kirjeen roskikseen kunnes muisti mitä Lumilyhty tarkoitti.
Se oli heidän hevosensa! Sen oli nimennyt Punakukan äiti, joka oli syntynyt Ikuisen Lumen Maassa ja tehnyt joka vuosi jouluaatoksi lumilyhdyn.
Punakukka ryntäsi hevostalliin. Lumilyhty seisoi siellä rauhallisena, mutta isästä ei näkynyt jälkeäkään. Mitä ihmettä?
"Isä?" Punakukka huhusi, mutta hänelle vastasi vain Lumilyhty, joka hirnahti kovalle äänelle.
"Anteeksi, hassu heppa", Punakukka huokaisi ja taputti Lumilyhdyn turpaa.
"Mutta nyt minun täytyy etsiä isä!" hän sanoi ja kiiruhti ulos.
"Missä isä oikein voi olla?" punahuppu mietti. Silloin hän näki jäljet mudassa. Ne olivat takuulla isän! Ja ne menivät linnan taakse.
Punakukka kiersi koko linnan ja viimein jäljet päättyivät puiselle ovelle, jonka takana oli linnan vanikutyrmä, jota ei kyllä ollut käytetty vuosikausiin.
Mitä ihmettä isä siellä tekisi?
Punakukka raotti ovea ja hyppäsi melkein metrin ilmaan kun saman tien pimeydestä kuului ääni:
"Päästäkää minut pois täältä!"
Punahuppu riensi käytävää eteenpäin ja löysi isänsä yhdestä vankityrmästä hakkaamasta kaltereita.
"Isä! Mitä sinä siellä teet? Lukitsitko itsesi tyrmään?" Punahuppu huudahti ja riensi hakemaan avaimet koukusta ja päästi isänsä vapaaksi.
"En minä tahallani", isä sanoi ja astui ulos tyrmästä. "Kävelin kai unissani, sillä täältä minä heräsin!"
Punahuppu nauroi.
"Niinpä niin! Mennäänpä nyt tekemään sinulle papusoppaa aamupalaksi!"
"Nami, lempiruokaani!" iloitsi isä.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti