~ Kuva we♥it:stä~
Lauluja ja iltasatuja
Nightwish version Walking in the air soljui kauniisti korvistani sisään ja rentoutti koko stressaantuneen vartaloni. Koko joulukuu oli ollut yhtä sähläystä, lahjojen perässä juoksemista, viimeisestä Barbie-pakkauksesta tappelemista, kodin siivousta ja ruuhkassa jonottamista. Oli rankkaa olla kolmen lapsen äiti. Meidän nuorin poikamme, Willie, oli päättänyt juuri eilen saada vesirokon, ja oli rääkynyt koko yön kutinaansa.
Nyt olin kuitenkin Nightwishin, lempibändini joulukonsertissa kuuntelemassa rauhallista ja rentouttavaa musiikkia ilman lapsiani, ilman miestäni tai anoppiani, joka oli päättänyt jäädä meille jouluksi. Matt, mieheni, oli kustantanut minulle liput konserttiin ja lupautunut vahtimaan lapsia äitinsä kanssa.
Minua alkoi melkein nukuttaa ja taisinkin torkahtaa hetkeksi, sillä lopulta heräsin siihen, että ihmiset alkoivat taputtaa. Viimeinen kappale oli päättynyt ja taputin muun yleisön mukana vetäen takkia päälleni.
Astuin ulos Tampere-talosta ja lähdin kävelemään katulamppujen valossa kohti parkkipaikalle pysäköityä autoani ja astuin rattiin.
Oli ollut vaikeaa sopeutua Suomessa toisenpuoliseen liikenteeseen kuin Englannissa, mutta alkukankeuden jälkeen se oli sujunut hyvin.
Olimme omaksuneet paljon suomalaisia tapoja, kuten joulusaunan ja mämmin syömisen pääsiäisenä, mutta Englantilaisia tapojakin oli jäänyt kuten kello viiden teeaika.
Yöaika oli kauneinta aikaa vuorokaudessa, varsinkin talvisin.
Kuu paistoi ja sai lumihangen kimaltamaan, kauppojen ja ravintoloiden hehkuvat mainokset, jotka vilahtelivat autonikkunoiden ohi, loivat oman tunnelmansa. Yhden kiinalaisen ravintolan fosforinhohtoinen lohikäärme hohti ratilla lepääville käsilleni vihertävää valoa ja sai ne näyttämään aavemaisilta.
Lopulta parkkeerasin auton talomme pihaan. Ikkunoissa paloi vielä valot.
Odotin talomme lämmintä ja kodikasta tunnelmaa, juuri keitettyä kaakaota ja lämmintä takkatulta marmorinvalkean takkamme edessä Mattin kainalossa lasten nukkuessa kuten toivottavasti myös Mattin äidin.
Väänsin avainta lukossa ja astuin mahdollisimman hiljaa etten herättäisi mahdollisesti uinuvia lapsia.
Ulko-oveltamme avautui näkymä oikealle suoraan olohuoneeseemme, jossa ei kuitenkaan ollut ketään.
Ehkä Matt oli keittiössä. Riisuin takin naulaan ja menin kurkkaamaan keittiöön, missä ei kuitenkaan ollut ketään sielläkään. Aloin kummastua ja kapusin rappusia pitkin yläkertaan ja kuuntelin anoppini huoneen ovella. Se oli pimeänä ja sieltä kuului kovaäänistä kuorsausta, joten tämä selvästi nukkui. Entä lapset? Heidän oli pakko nukkua kun oli näin hiljaista.
Ja juuri sen ajattelemasta päästyäni käytävän päässä olevasta huoneesta kuului rämähdys ja näin valon lastenhuoneen oven alta.
Kävelin ovelle ja kuuntelin hetken. Kuulin hentoa kuiskailua ja avasin oven.
Kaikki kolme lastani, Willie, Angelina ja Lucas, olivat kaikkia kaatuneen leikkihellansa ympärillä yrittäen kammeta sitä pystyyn.
"Oho", sanoi keskimmäinen lapseni Lucas ja päästi yhdestä hellan kulmasta irti niin, että se rämähti takaisin maahan.
"Shh!" sihisi Angelina. "Sori, äiti!"
Hän katsoi pelästyneenä minuun.
"Eikö isän pitäisi lukea teille iltasatu?"
Lapset nyökkäsivät.
"Missä isä sitten on?"
He epäröivät hetken kunnes käänsivät kaikki päänsä Willien sänkyä kohti. Seurasin heidän katsettaan ja silmäni tapasivat autuaasti nukkuvan aviomieheni sotkuisen ulkonäön. Hän oli ilmeisesti nukkunut jo jonkin aikaa ja lapset olivat selvästi käyttäneet tilaisuuden hyväkseen ja hakeneet jostain tusseja, joilla olivat loihtineet isälle viikset, silmälasit ja arven poskeen.
Purskahdin nauramaan.
Ihme, ettei Matt ollut herännyt jo siihen kolinaan, mutta hän olikin tunnetusti hyväuninen. Hersyvään nauruuni hän kuitenkin heräsi ja katsoi minuun hölmistyneenä.
"Mhä?" hän kysyi kummastuneena kun iltasatu kirja putosi hänen vatsaltaan lattialle.
Olisin varmaan pian taas uuden konsertin tarpeessa.
Lauluja ja iltasatuja
Nightwish version Walking in the air soljui kauniisti korvistani sisään ja rentoutti koko stressaantuneen vartaloni. Koko joulukuu oli ollut yhtä sähläystä, lahjojen perässä juoksemista, viimeisestä Barbie-pakkauksesta tappelemista, kodin siivousta ja ruuhkassa jonottamista. Oli rankkaa olla kolmen lapsen äiti. Meidän nuorin poikamme, Willie, oli päättänyt juuri eilen saada vesirokon, ja oli rääkynyt koko yön kutinaansa.
Nyt olin kuitenkin Nightwishin, lempibändini joulukonsertissa kuuntelemassa rauhallista ja rentouttavaa musiikkia ilman lapsiani, ilman miestäni tai anoppiani, joka oli päättänyt jäädä meille jouluksi. Matt, mieheni, oli kustantanut minulle liput konserttiin ja lupautunut vahtimaan lapsia äitinsä kanssa.
Minua alkoi melkein nukuttaa ja taisinkin torkahtaa hetkeksi, sillä lopulta heräsin siihen, että ihmiset alkoivat taputtaa. Viimeinen kappale oli päättynyt ja taputin muun yleisön mukana vetäen takkia päälleni.
Astuin ulos Tampere-talosta ja lähdin kävelemään katulamppujen valossa kohti parkkipaikalle pysäköityä autoani ja astuin rattiin.
Oli ollut vaikeaa sopeutua Suomessa toisenpuoliseen liikenteeseen kuin Englannissa, mutta alkukankeuden jälkeen se oli sujunut hyvin.
Olimme omaksuneet paljon suomalaisia tapoja, kuten joulusaunan ja mämmin syömisen pääsiäisenä, mutta Englantilaisia tapojakin oli jäänyt kuten kello viiden teeaika.
Yöaika oli kauneinta aikaa vuorokaudessa, varsinkin talvisin.
Kuu paistoi ja sai lumihangen kimaltamaan, kauppojen ja ravintoloiden hehkuvat mainokset, jotka vilahtelivat autonikkunoiden ohi, loivat oman tunnelmansa. Yhden kiinalaisen ravintolan fosforinhohtoinen lohikäärme hohti ratilla lepääville käsilleni vihertävää valoa ja sai ne näyttämään aavemaisilta.
Lopulta parkkeerasin auton talomme pihaan. Ikkunoissa paloi vielä valot.
Odotin talomme lämmintä ja kodikasta tunnelmaa, juuri keitettyä kaakaota ja lämmintä takkatulta marmorinvalkean takkamme edessä Mattin kainalossa lasten nukkuessa kuten toivottavasti myös Mattin äidin.
Väänsin avainta lukossa ja astuin mahdollisimman hiljaa etten herättäisi mahdollisesti uinuvia lapsia.
Ulko-oveltamme avautui näkymä oikealle suoraan olohuoneeseemme, jossa ei kuitenkaan ollut ketään.
Ehkä Matt oli keittiössä. Riisuin takin naulaan ja menin kurkkaamaan keittiöön, missä ei kuitenkaan ollut ketään sielläkään. Aloin kummastua ja kapusin rappusia pitkin yläkertaan ja kuuntelin anoppini huoneen ovella. Se oli pimeänä ja sieltä kuului kovaäänistä kuorsausta, joten tämä selvästi nukkui. Entä lapset? Heidän oli pakko nukkua kun oli näin hiljaista.
Ja juuri sen ajattelemasta päästyäni käytävän päässä olevasta huoneesta kuului rämähdys ja näin valon lastenhuoneen oven alta.
Kävelin ovelle ja kuuntelin hetken. Kuulin hentoa kuiskailua ja avasin oven.
Kaikki kolme lastani, Willie, Angelina ja Lucas, olivat kaikkia kaatuneen leikkihellansa ympärillä yrittäen kammeta sitä pystyyn.
"Oho", sanoi keskimmäinen lapseni Lucas ja päästi yhdestä hellan kulmasta irti niin, että se rämähti takaisin maahan.
"Shh!" sihisi Angelina. "Sori, äiti!"
Hän katsoi pelästyneenä minuun.
"Eikö isän pitäisi lukea teille iltasatu?"
Lapset nyökkäsivät.
"Missä isä sitten on?"
He epäröivät hetken kunnes käänsivät kaikki päänsä Willien sänkyä kohti. Seurasin heidän katsettaan ja silmäni tapasivat autuaasti nukkuvan aviomieheni sotkuisen ulkonäön. Hän oli ilmeisesti nukkunut jo jonkin aikaa ja lapset olivat selvästi käyttäneet tilaisuuden hyväkseen ja hakeneet jostain tusseja, joilla olivat loihtineet isälle viikset, silmälasit ja arven poskeen.
Purskahdin nauramaan.
Ihme, ettei Matt ollut herännyt jo siihen kolinaan, mutta hän olikin tunnetusti hyväuninen. Hersyvään nauruuni hän kuitenkin heräsi ja katsoi minuun hölmistyneenä.
"Mhä?" hän kysyi kummastuneena kun iltasatu kirja putosi hänen vatsaltaan lattialle.
Olisin varmaan pian taas uuden konsertin tarpeessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti