Anteeksi etten ole postannut!

Eli siis olen pahoillani, etten ole viime aikoina juurikaan kirjotellut, koska en oo saanut mitään aikaseksi. Tänään kuitenkin törmäsin kivaan haasteeseen Nukkiksen blogissa. Kiitos siitä! Joten kirjotin tekstin muutamassa tunnissa (oon aika tarkka hiomaan omia tekstejäni...) ja aattelin laittaa sen tänne, jotta saan edes jotain postausta :) Olisi hauska kuulla, mitä mieltä ootte tästä! Mistä tykkäätte? Ja jos ette tykkää, miksi? Missä olisi parantamisen varaa? :)
Tässä se kuitenkin nyt on! En oo ennen kirjottanu mitään näin karua, lähinnä kokeilin jotain erilaista! :)
Varoitus: Sisältää mainintaa huumeista, alkoholista sekä väkivaltaa, tosin ei kauheen tarkasti kuvailtuna. Ei siis herkimmille!

******

Daniela oli aivan helvetin väsynyt ja vihainen. Kun hän eilen illalla oli lähtenyt ulos, hän ei ollut ajatellut mitään tällaista. Hän oli juonut hieman liikaa, mitä sattui usein ja kymmenen jälkeen hänen muistissaan alkoi musta aukko. Mitä hän oli tehnyt? Miten hän oli päätynyt sen miehen kanssa sänkyyn? Ja ennen kaikkea kuka oli varastanut hänen lompakkonsa eikä siksi ollut päässyt bussilla kotiin? Niinpä Daniela oli joutunut kävelemään sen jälkeen kun oli yrittänyt liftata, huonolla tuloksella. Viisi autoa oli hurauttanut suoraan hänen ohitseen ja kuudennessa autossa oli ollut hieltä haiseva lihava vanha mies, joka katsoi ahnaasti hänen melko avonaista kaula-aukkoaan.

Ja nyt hän oli viimein perillä ja aivan vitun väsynyt. Hän laahusti asuntolan ovesta sisään ja heitti kalliin nahkatakkinsa naulakkoon, mutta osui ohi.

Hän huokaisi ärtyneesti ja antoi takin olla. Huoneessaan hän avasi ikkunan ja pisti tupakaksi. Se rauhoitti hänen mieltään ja kun hän heitti tupakannatsan ikkunasta ulos, hän oli vain hyvin väsynyt ja kellahti petaamattomalle sängylleen.

”Ai vittu!” hän parkaisi, sillä hän oli heittäytynyt suoraan jonkin kovan päälle. Hän kaivoi esineen selkänsä ja rypisti kulmiaan. Miten helvetissä se oli hänen sänkyynsä joutunut? Huumepiikki. Syy oli varmasti hänen kämppiksensä Taran. Hänhän se oli riippuvainen kamasta. Hän heitti sen lattialle alkaakseen nukkumaan, mutta sitten ulko-ovelta alkoi kuulua melua ja kohta Tara ilmestyi Danielan huoneen ovelle. Tämän silmät harittivat hieman ja hiukset olivat sekaisin. Hän oli varmaan taas vetänyt kamaa. Tara katsoi Danielaa hetken.

”Mitä vittua sä tuijotat?” Daniela tiuskahti ja tyttö käänsi katseensa hetkeksi lattialla olevaan huumeneulaan ennen kuin käänsi katseensa taas Danielaan.

”Mikä toi on?”

”No sokeako sä olet vai mitä? Se on vittu huumetta”, Dabiela sanoi. ”Ja sä olet sen jättänyt mun huoneeseen. Mitä vittua sä olet tehnyt mun huoneessa!”

Hän kompuroi Danielan sängylle istumaan, mutta ei sanonut mitään.

”Eikö sana kuulu vai eikö se tehoa?” Daniela kirkaisi ja yritti potkaista Taraa, mutta tämä väisti ja istui Danielan jalkojen päälle.

”Mä teen mitä vittua mä haluan!” Tara huusi ja painoi kynsiään Danielan reisiin.

 Daniela huusi kivusta ja yritti taas potkaista Taraa, mutta noin laihaksi tytöksi Tara oli yllättävän vahva eikä Daniela saanut jalkoja liikkumaan. Hän huitaisi Taraa päin näköä niin, että tytöltä alkoi vuotaa verta nenästä.

”Vitun lehmä!” hän kirkaisi ja tuijotti minua psykoottisesti.

”Sä pilaat mun elämän!” Daniela huusi ja yritti lyödä uudestaan, mutta Tara otti hänen käsistään kiinni ja painoi ne hänen päänsä yläpuolelle. Hän piti koko voimallaan kiinni, eikä Daniela päässyt liikkumaaan.

”Mä pilaan sun elämän? Kukahan se tässä pilaa kenenkin elämän, sillä on sun syy, et mää oon vitun ihastunu suhun!” Tara huusi mielipuolisesti silmät kiiluen. Sitten Tara havahtui tajuamaan mitä oli sanonut. Daniela makasi liikkumattomana toisen alla.

”Vitun lesbo!” Daniela huusi ja sylkäisi päin toisen naamaa. Järkyttynyt Tara päästi nopeasti Danielasta irti ja juoksi vessaan. Daniela jäi istumaan sängylleen ja tuijotti inhoavasti toisen perään. Se ämmä oli ihastunu häneen! Ja juuri äsken tämä oli istunut hänen päällään ja saanut ties mitä kiksejä. Ja hän oli käynyt Danielan huoneessa, siksi huumeneulakin oli siellä. Hän oli varmaankin piikittänyt itseään ja sitten runkannut pilvessä häntä ajatellen. Danielaa oksetti ja hänestä tuntui, että hän olisi likainen. Hän sylkäisi avoimesta ikkunasta pihalle. Tara oli yhä vessassa, joten Daniela paiskasi huoneensa oven kiinni ja heittäytyi taas sängylle. Hän painoi nenänsä tyynyliinaan, johon hän joka päivä ruiskutti lempihajustettaan. Jotain kielon kaltaista se oli. Daniela nukahti hetkessä.

Hän heräsi muutamaa tuntia myöhemmin ja ulkona oli jo hämärää. Hän nousi ylös ja joutui hetken miettimään miksi oli niin huonolla tuulella. Sitten hän muisti Taran. Tara ei ollut enää vessassa, sillä ovi oli raollaan ja valot olivat pois päältä. Tara ei myöskään ollut olohuoneessa eikä keittiössä. Hän oli varmaan lähtenyt taas polttamaan pilveä. Hyvä vaan, saisi Danielan puolesta kuolla siihen. Helvetin narkkari.

Daniela meni keittiöön ja keitti itselleen kupin kahvia. Sillä välin kun kahvi kiehui, Daniela otti edesmenneeltä äidiltään saamansa kahvimukin astiakaapista. Siinä oli sinisiä irvisteleviä kissoja. Hän joi aina kahvinsa siitä mukista, ikään kuin äidin muistoksi. Äiti oli ollut hänelle rakkain ihminen maailmassa, mutta sitten hän oli kuollut siinä auto-onnettomuudessa viisi vuotta sitten. Vitun rekkakuski, täytyikö aina kaahailla. Hän ei suostunut ottamaan mitään muuta mukia, ei ikinä.

Daniela oli juuri saanut kahvin kuppiin ja istahtanut rauhallisesti keittiön pöydän ääreen katselemaan maisemia ikkunasta, kun ulko-oven lukko rapisi ja Tara palasi.

Tara hätkähti kun huomasi Danielan istuvan keittiössä, mutta Daniela ei millään elellä osoittanut huomanneensa Taraa.

Tara käänsi katseensa maahan ja asteli kahvinkeittimelle kaatamaan itselleen kahvia. Sitten hän istui itsekin pöydän ääreen Danielaa vastapäätä. Hän törkkäsi Danielan eteen paperilapun, jossa oli puhelinnumero.

”Mun puhelinnumero. Aattelin vaan, et jos…”

Daniela ponkaisi pystyyn kuin sähköiskun saaneena. Ajatteli mitä? Miten Tara kuvitteli, että hän haluaisi tämän numeron? Daniela ei todellakaan halunnut tietää. Hän kaatoi lopun juomatta jääneen kahvinsa viemäriin ja paukautti mukin pesemättömänä tiskipöydälle. Hän kääntyi lähteäkseen ja oli jo ovella kun kuuli tuolin jalkojen raapivan lattiaa ja Tara puhui.

”Selvä! Oon helvetin pahoillani! Et sä voi käyttäytyä noin!”

Daniela kääntyi hitaasti ympäri toinen kulmakarva ylös kohotettuna.

”Mä teen mitä vittua mä haluan!” hän sihahti käyttäen samoja sanoja kuin Tara aiemmin. Tara katsoi Danielaa vihaisena ja loukkaantuneena.

”En mä voi mun tunteille mitään!” hän kirkui ja kiersi pöydän ympäri voivansa huutaa Danielalle päin naamaa.

”Ihan sama mulle”, sanoin. ”Kunhan pidät likaset kätes irti musta, lesbo!” Daniela huusi. Hän kääntyi ja astui keittiön kynnyksen yli, mutta seinään paiskautuva posliini sai hänet pysähtymään. Hän katsoi taakseen ja näki Taran seisovan tiskipöydän vieressä mielipuolinen tuskan irve naamallaan. Daniela katsoi lattialla sirpaleina olevaa mukia, jolla Tara oli yrittänyt heittää häntä.

Yhdestä sirpaleesta Daniela saattoi nähdä sinisenä irvistelevän kissan naaman. Äidin muki. Danielan läpi poltti valkohehkuisen kuumana virtaava raivo ja hän syöksyi eteenpäin tarttuen Taraa kurkusta.

”Se oli äidin muki! Saatanan narttu, saat maksaa! Se oli äidin muki!” Daniela kirkui henkensä edestä. Hän toimi vaistonsa varassa, tajuamatta tai harkitsematta itse juurikaan mitä teki. Hän survaisi polvellaan Taran mahaan niin, että tämä taipui kaksinkerroin henkeään haukkoen. Sitten hän paiskasi Taran päin vastapäistä seinää ja sillä oleva taulu särkyi kun Taran pää osui siihen. Hän nosti kätensä kokeilemaan takaraivoaan. Sieltä valui verta ja Tara lysähti edelleen vatsaansa pidellen lattialle. Daniela käveli Taran viereen ja katsoi tätä ylhäältä päin. Tara oli pusertanut silmänsä kiinni ja vaikeroi hiljaa.

”Opitpahan pitämään saastaisen suusi kiinni”, Daniela sanoi ja tuhahti halveksivasti. Sitten hän kääntyi ympäri ja riensi ulos keittiöstä jättäen Taran tuskiinsa keittiön lattialle.

Hän lähti ulos ja käveli muutaman kilometrin päässä olevaan puistoon. Hän kaivoi takkinsa taskusta tupakan ja sytytti sen. Ilma oli viileä ja oli jo pimeää, kello oli ties kuinka paljon.

Danielan vasemmalta puolelta kuului askelia ja hän katsahti kuka sieltä oli tulossa.

Se oli joku vähän keski-ikäistä nuorempi mies, joka näytti olevan aika mukavasti humalassa. Daniela yritti pysyä huomaamattomana, sillä häntä ei tänä iltana huvittanut joutua ahdistelun kohteeksi. Valitettavasti onni ei suosinut häntä. Miehen sumea katse tavoitti Danielan. Hetken tämä katsoi tyttöä hölmistyneenä, mutta virnisti sitten irstaasti ja istahti Danielan viereen.

”Mitäs tyttö tekee yksin ulkona näin pimeällä?” mies kysyi humalaisesti sammaltaen.

Daniela ei katsonut mieheen.

”Painu vittuun”, hän vain totesi. Mies nauraa röhötti hiljaa.

”Kovaa puhetta tuollaiselta tytöltä…”

Miehen käsi siirtyi Danielan kaulalle.

”Etkös kaipaisi vähän kypsempää seuraa?” mies kysyi ja laski kätensä kaula-aukosta sisään Danielan rinnalle.

Daniela painoi palavan tupakkansa hehkuvan pään miehen poskeen. Mies vetäisi kätensä nopeasti pois huutaen ja painoi sen poskelleen. Daniela pinkaisi pakoon ja juoksi minkä jaloistaan pääsi.

”Saatanan huora!” mies huusi, mutta ei vaikuttanut lähteneen juoksemaan hänen peräänsä.

Daniela juoksi niin kauan kuin jaksoi ja huomasi lopulta tulleensa keskustaan. Hän oli vihainen ja hieman pelästynytkin, vaikka ei suostunut myöntämään sitä itselleen, sillä oli hän aiemminkin kohdannut ahdistelua ja joskus jopa päätynyt sänkyyn heidän kanssaan.

Läheinen kauppa oli vielä auki ja Daniela kävi ostamassa muutaman oluen. Hän halusi muuta ajateltavaa.

Hän joi ne nopeasti ja asettui sitten bussipysäkin penkille nukkumaan.

Seuraavana aamuna hän heräsi kun joku ravisteli häntä hereille.

”Haloo? Kuuletko?”

Daniela avasi silmänsä ja näki sinipukuisen poliisin.

”Mä en oo tehny yhtään mitään!” Daniela tiuskahti ja katui sitä heti, sillä poliisi naurahti.

”Omatunto kolkuttaa?” tämä kysyi. Daniela vain rypisti kulmiaan varuillaan eikä sanonut mitään.

”Itse asiassa tulimme tänne muulla asialla. Oletko sinä Daniela?”

Daniela mietti hetken, että valehtelisi, mutta poliisi oli sanonut, että olivat paikalla muista asioista.

”Joo”, hän sanoi, mutta katsoi poliisia yhä kulmiensa alta.

”Lähtekääpä meidän mukaamme”, poliisi sanoi ja viittasi Danielaa nousemaan poliisiautoon, joka oli pysäköity bussikaistalle.

”Miks? En vitussa!” Daniela kivahti ja aikoi lähteä pois, mutta poliisi tarttui häntä käsivarresta.

”Päästä irti! Mä nostan syytteen ahdistelusta!” Daniela uhosi.

”Tunnetteko Taran?” poliisi kysyi ja Daniela lopetti rimpuilun. Ei kai häntä syytetty pahoinpitelystä?

”Kuinniin?” Daniela kysyi.

”Tulkaa mukaamme niin selitämme asemalla.”

Daniela ei tiennyt mikä hänet sai lopulta lähtemään poliisien mukaan.

Daniela istui poliisia vastapäätä toimiston tuolilla. Poliisi mittaili häntä hetken katseellaan.

”Te siis tunnette Taran?” poliisi kysyi ja ojensi Danielalle kuvan Tarasta.

Daniela katsoi kuvaa Tarasta, jossa tyttö hymyili kameralle ja hiukset valuivat hieman silmille. Sitten hän heitti kuvan pöydälle ja katsoi poliisia viileästi.

”Entä jos tunnenki?” hän kysyi ja asetti kätensä puuskaan.

”Milloin näit hänet viimeksi?” poliisi kysyi.

Daniela kohautti olkiaan.

”En muista, oon ollu ryyppäämässä aika monta iltaa.”

Poliisi odotti valaisevampaa vastausta, mutta kun Daniela ei sanonut enää mitään, hän jatkoi.

”Minkälainen suhde sinulla on häneen?” poliisi kysyi rauhallisesti ja pyöritteli Taran valokuvaa kädessään. Hän katsoi tarkasti Danielan ilmeitä ja eleitä.

Sana suhde kolahti Danielan korviin. Se narttu oli ollut ihastunut häneen.

”Mä tuskin tunsin sitä!” Daniela kivahti. Poliisi ei sanonut mitään ja vain katsoi häneen.

”Me olitiin kämppiksiä”, Daniela sanoi yhteen puristettujen hampaidensa välistä.

Poliisi kohotti kulmiaan.

”Niinkö? Tiedätkö oliko hänellä jotain ongelmia. Itsetuhoisia ajatuksia?”

Daniela rypisti yllättyneenä kulmiaan.

”Niinku mä sanoin, mä en tuntenu sitä ees kunnolla. Ei tultu oikeen toimeen. Kuinniin?”

Poliisi risti kätensä pöydälle ja painoi päänsä hetkeksi alas. Sitten hän nosti katseensa taas Danielaan.

”Tara on löydetty kuolleena asunnostanne. Hän viilsi ranteensa auki kahvimukista särkyneellä palasella.

Jotain kovaa kolahti Danielan vatsaan. Se narttu oli tehnyt itsemurhan hänen takiaan?

”Ai?”

Poliisi katsoi häneen erittäin tarkasti.

”Hänellä oli takaraivossa haava ja vatsassa mustelma. Ne eivät vaikuta itse aiheutetuilta. Tiedätkö asiasta jotain?”

Poliisi katsoi häntä suoraan silmiin ja Daniela tuijotti tiiviisti takaisin. Hetken oli aivan hiljaista ja kuului vain poliisiaseman kellon tikitys ja ulkoa tulevan liikenteen melua. Daniela kallisti päätään hieman ja nuolaisi huultaan.

”En.”

Taran hauta oli koruton. Musta kivi, jossa luki kultaisilla kirjaimilla Taran nimi, syntymäaika ja kuolinaika sekä jokin muistolause, ilmeisesti raamatusta.

Syksy oli kylmä ja lehtiä leijaili haudalle tuotujen kukkien päälle sekä hautakivelle. Kuolinsyyksi oli todettu itsemurha, eikä muita vammoja koskaan yhdistetty Danielaan. He olettivat Taran loukanneen itsensä. Daniela tuli miettineeksi, että oli luultavasti luultavasti henkilö, joka oli viimeisenä nähnyt Taran elossa. Ja luultavasi Tara oli tehnyt sen hänen takiaan. Daniela katsoi hautakiveä kylmästi, eikä tuntenut mitään. Ei iloa, ei surua, ei vihaa, ei edes syyllisyyttä.

Hänen takaansa kuului ääniä ja hän kääntyi katsomaan. Joku vanha pariskunta oli saapunut pari hautariviä taemmas katsomaan jonkun hautaa.

Daniela käänsi hetkeksi tunteettoman katseensa hautakiveen, josta Taran nimi tuntui pistävän silmiinsä liiankin terävästi.

Daniela sylkäisi haudalle ja lähti sitten pois.

Vitun lesbo.

****

Tähän loppuun pakko sanoo viä, et mulla ei oo todellakaan itselläni mitään lesboja, homoja yms vastaan, päinvastoin! :)