 |
| www.weheartit.com |
Kirkonkello soitti kumeita lyöntejään jumalanpalveluksen lopuksi. Joulukirkko oli jokavuotinen perinne ja tänä vuonna oli kolmevuotias poikani Markuskin mukana. Nousin penkistä Markuksen kanssa ja kävelin alttarin eteen hieman apein mielin. Vuosi sitten jouluna oli rakas siskoni vihdoin kuollut pitkällisen syöpää vastaan taistelemisen jälkeen. Hän oli viimeisenä toiveenaan esittänyt, ettemme synkistelisi jouluna vaan juhlisimme niin kuin joka vuosi ja kävisimme korkeintaan kunnioittamassa hänen muistoaan joulukirkossa. Ja niin me teimmekin vaikka mieleen väkisin tulikin viime joulu.
Mieheni ja puolivuotias Aapo olivat jääneet kotiin, sillä Aapo olisi varmasti karjunut kirkossa henkitorvensa kipeäksi. Markus seisoi vieressäni punaisessa untuvatakissaan kun katselin alttaritaulua, jossa Jeesusta ristiinnaulittiin.
En edes huomannut, että kellon soittaminen oli loppunut, ennen kuin se alkoi uudestaan kuulua kellotornista. Ihmettelin sitä vain etäisesti, sillä hiljaiset kyyneleet valuivat silmistäni poskilleni ja siitä talvitakilleni.
”Äiti”, Markus sanoi.
”Odota hetki rakas”, sanoin hänelle.
Markus oli hetken hiljaa ja vilkuili taakseen.
”Mutta äiti…”
”Ei nyt, Markus”, sanoin ja yritin hillitä hermoni.
Markus vaikutti hieman levottomalta ja tuijotti silmä kovana ovelle. Käännyin katsomaan mitä hän tuijotti. Kirkon pariovet olivat auki, ja ulkona tuiskusi lumi, mutta muuta epätavallista ei näkynyt. Katsoin Markusta, jonka kulmat olivat rypyssä. Hän ei liikahtanutkaan.
”Miksi se katsoo meitä?” Markus kysyi eikä kääntänyt katsettaan.
”Kuka?” kysyin ihmetellen.
Markus oli hetken hiljaa.
”No tuo nainen tuolla ovella”, Markus sanoi ja nyökkäsi ovia kohti. Katsoin oville, mutta en nähnyt ketään.
Katsoin huolestuneena Markusta.
”Mistä sinä puhut?” kysyin hiljaisesti ja yritin tiirailla, jos näkisin jotain jossain hieman hämärässä kirkossa.
Markus ei vastannut, joten otin häntä kädestä.
”Ehkä meidän on parempi lähteä”, sanoin ja lähdin kävelemään oville päin. Markus seurasi perässä mutta tuijotti tiukasti eteenpäin.
Ovesta ulos kulkiessani kuulin korvani vierestä ihan hiljaisen äänen. Se oli tuskin kuultavissa mutta olin varma, etten ollut kuullut harhoja.
”Hyvää joulua.”
Eikä se ollut Markus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti