Tässä tämän päivän luukku. Anteeksi, että tulee näin myöhään! Ilmoitan nyt etukäteen, että huomenna ei tule luukkua, vaan se tulee vasta ylihuomenna, sillä en huomenna pääse koneelle kunnolla :) Tämän päivän on siis hieman pidempi!
 |
| www.weheartit.com |
Joulupukki kierähti jälleen toiselle kyljelleen edellisen kyljen puuduttua. Tätä oli jatkunut jo jonkin aikaa sillä Joulupukki ei saanut unta. Hän huokaisi raskaasti ja kuunteli Joulumuorin uneliaan raskasta hengitystä vieressään. Vanhanaikaisen herätyskellon minuuttiviisari nytkähti yhden pykälän eteenpäin. Pukki kierähti selälleen ja puuskahti niin turhautuneesti, että oli hyvä kun muori ei herännyt. Yöpuku hiosti pukkia, joten hän potki peiton pois. Sitten tuli kylmä ja pukki veti peiton taas päälleen. Miksi hän ei voinut saada unen päästä kiinni? Huomenna oli kiireinen päivä lahjojen parissa, sillä jouluun ei ollut enää kuin 20 päivää!
Pukki sulki hetkeksi silmänsä ja yritti rentouttaa itsensä päästä varpaisiin. Tunne itsesi raskaaksi kuin kivi, hän hoki itselleen. Silloin kuului pienen pieni poksahdus, eikä pukki meinannut edes kunnolla kuulla sitä. Hän räväytti silmänsä auki ja nousi istumaan. Hän näki sängynpäädyn yllä leijuvan pienen keijunomaisen hahmon. Hahmolla oli sininen puku ja myssy, jossa oli pieni tiuku joka kilahteli hellästi kun olento kallisteli päätään puolelta toiselle tarkkaillessaan pukkia. Myssyssä olevat tähdet näyttivät hieman hohtavan pimeässä makuuhuoneessa.
Hetken he tuijottivat toisiaan.
”Kukas hiiskatti sinä olet?” Joulupukki lopulta pärskäytti suustaan.
Olento virnisti laskeutuen istumaan sängynpäädyn nupille ja alkoi heilutella sinisiin tossuihin verhottuja jalkojaan.
”Minä olen Nukkumatti”, tämä ilmoitti yksinkertaisesti.
Joulupukki ei saanut sanaa suustaan. Vai että Nukkumatti?
”Jahas”, Joulupukki mumisi, ”ja mitäs sinä, tuota, teet?”
Nukkumatti tarkasteli häntä hetken pää kallellaan virnistyksen koristaessa yhä pikkuruisia huulia.
”No, niin kuin nimeni sanoo, nukutan ihmisiä. Yksinkertaista”, Nukkumatti kihersi ja heitti pienen voltin ilmassa. Joulupukkia alkoi jo hieman ärsyttää. Miksi Nukkumatti ei sitten voinut nukuttaa häntä, jos kerran sen osasi vaan hän edelleenkin oli yhä vain hereillä!
Nukkumatti istui jälleen rauhallisesti nupilla ja katseli häntä rauhallinen hymy huulillaan.
”No miksi sitten tulit tänne?” Joulupukki kysyi ja yritti hillitä ärtymystään. Äkkiä Nukkumatti syöksähti ylös sängynnupilta ja myssyn tiuku kilahti niin lujasti, että Joulupukki ihan säikähti.
”No niin, nyt päästään villakoiran ytimeen!” se hihkui ja kiersi pientä kehää Joulupukin pään ympärillä. Hulluko tämä niin sanottu nukkumatti oli?
”Olen tullut näyttämään sinulle unen salaisuudet!” se ilmoitti ja näpäytti Joulupukin punaista nenää tähtitaikasauvalla.
”Mitä?” Joulupukki murahti ja huiskaisi Nukkumattia, mutta tämä ehti väistää. ”Minä osaan kyllä nukkua.”
Nukkumatti kihersi taas vaimeasti käsiinsä.
”Ala tulla!” se hihitti ja huiskaisi taikasauvallaan. Huone alkoi sumentua ja sitten pyöriä. Se pyöri ensin ihan hiljaa, mutta vähitellen vauhti koveni ja kaikki muuttui pelkiksi viiruiksi kunnes koko huone hävisi ja kaikki oli hetken haalean indigonsinistä. Kun maailma alkoi taas hahmottua hänen ympärillään, Joulupukki ei ollut enää sängyssään vaan seisoi ikään kuin pilven päällä. Se ei oikeastaan tuntunut miltään ja kun Joulupukki kosketti sitä, se solahti hänen käsiensä lomitse. Hän ei kuitenkaan pudonnut pilven läpi vaan hänen ympärilleen alkoi muodostua sinisensävyisiä puita ja pensaita. Koko maisema oli sininen, ikään kuin olisi yö, joka alkaa pikkuhiljaa vaihtua aamunsarastukseksi. Jostain kuului hiljaista kehtolaulua. Joulupukki ei pystynyt paikantamaan äänen lähdettä, se tuntui olevan kaikkialla. Ehkä se kuului hänen sydämestään. Hänellä oli levollinen olo ja tuntui kun hän voisi nukahtaa. Kuului pieni poksahdus ja Nukkumatti leijui jälleen hänen edessään.
”Tämä tässä”, hän esitelmöi ja levitti käsiään, ”on unien maa!”
Joulupukki terästi kuuloaan, hän oli varmasti kuullut väärin.
”Unien maa?” hän kysyi hölmistyneenä ja Nukkumatti nyökäytti ponnekkaasti.
”Näetkö tuolla?” se kysyi ja osoitti Joulupukin taakse. Joulupukki kääntyi ja hän näki kuin näkikin sen. Muutaman jalan päässä heistä oli sininen takorautaportti, jonka luota lähti monta eri polkua, joista jokainen haarautui taas ja taas uusiin pieniin polkuihin niin, että niistä kaikista lopulta muodostui suuri polkujen verkosto.
”Nuo kaikki vievät ihmisten uniin”, Nukkumatti selitti ja istahti Joulupukin olalle. Joulupukki antoi sen istua siinä.
”Kuljen niitä joka ilta ja sirottelen matkan varrella unihiekkaa, jotta ihmiset nukahtavat. Uni hiekka imeytyy maahan ja luo unia, joihin minä en voi vaikuttaa. Ikään kuin puu. Se istutetaan ja joskus siitä kasvaa hyvä ja rehevä omenapuu, joskus se ei kasva ollenkaan ja joskus siinä kasvaa vain mätiä omenia. Unet kasvavat, enkä voi vaikuttaa tuleeko niistä hyviä vai pahoja, vai tuleeko uni ollenkaan. Ja näin kävi tänä iltana sinulle. Polullasi maa oli liian kovaa ja kuivaa, eikä, unihiekka päässyt kunnolla maatumaan. Oletko stressaantunut?”
Kysyikin vielä, Joulupukki ajatteli. Eikö hän joulun alla ollut aina stressaantunut? Hän kuitenkin vain tyytyi nyökäyttämään päätään.
Nukkumatti hymähti hyväksyvästi.
”Niin arvelinkin. Siksi toin sinut tänne! Jotta voin auttaa sinua rentoutumaan. Tunnet kai olosi levolliseksi?” Joulupukki sulki silmänsä ja heilui hieman paikoillaan. Ensin päkiöille, päkiöiltä kantapäille ja takaisin. Hän nyökkäsi. Hän tunsi kuinka tontun paino katosi hänen olkapäältään ja hän avasi silmänsä. Nukkumatti leijui hänen edessään.
”Joka ilta sinun täytyy rentouttaa mielesi. Maaperä, johon sirottelen unihiekkaa, on mielesi. Kun rentoutat sen joka ilta, mielesi maaperä on kuohkeaa ja silloin unetkin ovat usein parempia.”
Joulupukki rypisti hieman kulmiaan.
”Kuinka muka voin rentouttaa mieleni?” hän kysyi.
Nukkumatti risti jalkansa leijuen yhä ilmassa ja kaivoi taskustaan violetin kukan.
”Laita tämä yöpöydällesi. Kun opit rentouttamaan mielesi kukka kuihtuu”, Nukkumatti ohjeisti ja nousi sitten seisomaan täyteen viiden sentin mittaansa pukin eteen.
”Mutta nyt sinun on aika mennä nukkumaan!” hän sanoi ja pyöräytti taikasauvaansa. Tuttu sumeus ja pyörintä nielaisi pukin sisäänsä.
Aamulla pukki heräsi hätkähtäen eikö hetkeen muistanut missä oli. Sitten hän tunnisti oman sänkynsä. Se yöllinen oli ollutkin vain unta. Hän oli nukahtanut omaan rentoutusharjoitukseensa ja nähnyt unta pienestä sinisestä olennosta, joka nukutti ihmisiä. Miten hupsua. Hän oli jo nousemassa sängystä kun hän huomasi yöpöydällään violetin kukan. Oliko se sittenkään ollut unta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti