23.8.2013

Haaste

En ookaan nyt vissiin pariin viikkoon kirjoitellu ja se johtuu siitä, että koulut alkoi. Käyn siis ylöjärvellä kansanopistossa, mikä tarkottaa sitä, että asun aina viikot koulun asuntolalla. Pari ekaa viikkoo on mennyt ihan täysin muihin ihmisiin ja uuteen kouluun tutustuessa, joten en ole viitsinyt kauheesti olla nenä kiinni tietokoneen ruudussa, siksi pitkä postaustauko. Kävin kuitenkin siellä kuvailemassa rantaa ja jotain vanhaa latoa, huomenna toivottavasti saan laitettua siitä kuvia! Sen lisäks ajattelin maanantaina (tai ensi viikolla vähintään joku päivä) tehdä teille videopostauksen, jossa selittelen enemmän koulusta ja mitä mun elämään tällä hetkellä kuuluu :D
 
Ajattelin nyt siis tehdä tähän väliin haasteen, jonka sain mineeltä. Oon tän joskus aiemminkin jo tehnyt, mutta kysymykset kuitenkin on erit, niin tehdäänpä nyt siis uudestaan :D
 
Haasteen säännöt:
 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Ei takaisin haastamista
 
 
Sori tällanen random kuva tähän ja vielä huonolla laadulla, mutta tää on niin söpö :D Mä ja mun sisko joskus yli kymmenen vuotta sitten...
 
11 asiaa minusta
 
1. Mun sisko on mulle tärkein ihminen maailmassa - oon ylihuolehtivainen sitä kohtaan, mulle se on edelleen yhtä pieni ku tossa kuvassa, vaikka se täyttää kohta jo 16!
 
2. En varmaan aikuistu kunnolla koskaan
 
3. Oon kohta 19 vuotta
 
4. haluaisin joskus ehkä 3-4 lasta
 
5. Tilaan Demi-lehteä :D
 
6. Haluaisin osata soittaa kitaraa
 
7.... ja skeitata kunnolla
 
8. Tykkään ehkä enemmän talvesta kuin kesästä
 
9. Oon seurustellut vaan kerran
 
10. En ymmärrä juurikaan muodista
 
11. Tykkään väitellä
 
 
 
Haastajan 11 kysymystä:
 
1. Tykkäätkö enemmän suklaasta vai hedelmäkarkeista?
- Hedelmäkarkeista
 
2. Mikä on sun lempielokuva?
- Päämies ja Paluu Tulevaisuuteen 1-3
 
3. Yllätkö nuolaista kielellä nenää?
- En :(
 
4. Lempikohta sun huoneessa?
- Sänky.
 
5. Mikä on sun unelma?
- Mulla ei oikeestaan oo mitään unelmia, vaikka se karulta kuulostaakin, sillä elän hetkessä - ah kuinka kliseistä. Mutta ehkä se, että musta tulisi menestyvä ja arvostettu näyttelijä
 
6. Onko sulla korkeenpaikankammoa?
- Ei oo
 
7. Haluaisitko hypätä benjin?
- Toisaalta joo, mutta toisaalta en, koska pelkän et jotain menee vikaan :D
 
8. Lempivloggaaja ja -bloggaaja?
- Vloggaaja on ehdottomasti youtubessa Sekopaa92 (mahtava tyyppi!) ja bloggaja täällä blogspotissa ehkä Juuso
 
9. Ranta- vai kaupunkiloma?
- kaupunkiloma
 
10. Monesko haaste tämä on sinulle?
- En oo laskenu... :D
 
11. Mitä mieltä olet mopoautoista?
- Toisaalta vähän turhia ja liian monet teinit ei valitettavasti osaa ajaa sitä tarpeeksi hyvin... Yleistämättä kuitenkaan, varmasti niitä hyviäkin kuskeja on.
 
Värjäsin etuhiukset uudelleen, näin by the way
 
11 kysymystä haastetulle:
 
1. Lempijäätelö?
2. Mikä on parasta talvessa?
3. Kumman puolen voitelet näkkileivästä?
4. Onko huoneesi seinillä julisteita?
5. Salmiakki vai lakritsi?
6. Mikä oli suosikkilastenohjelmasi pienenä?
7. Mitä lehtiä tilaat?
8. Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi?
9. Lumisade vai vesisade?
10. Mitä ilman et voisi olla päivääkään?
11. Haluaisitko mielummin lentokyvyn vai näkymättömyyden?
 
Ja haastan seuraavat blogit:
 
 
Argh, toi haastaminen on aina niin vaikeeta! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti