Parisuhde vai ei?

Täällä blogissani ei ole ihan hirveästi nähty mielipidepostauksia tai ylipäänsä mitään "asiallista" tai kantaaottavaa mistään aiheesta. Asiaan saattaa toki vaikuttaa se seikka, etten yleisesti ole tunnettu kauhean taitavana tai kärkkäänä argumentoijana tai sitten en vain omaa asioista mitään mielipidettä, ainakaan sellaista johon haluaisin julkisesti ottaa kantaa. Välillä on kuitenkin hyvä tehdä uusia aluevaltauksia, joten ajattelin tänään laajentaa reviiriäni myös asiapostauksiin. Toisinaan sitä ihmisen täytyy poistua mukavuusalueeltaan, niinhän sitä sanotaan onnenkin saavutettavan. Ja onnestahan tässä postauksessa onkin kyse, sillä päivän polttavana puheenaiheena on: Tekeekö parisuhde onnelliseksi? 

Anteeksi, kaikki kuvat ovat vain googlehaun syövereistä, sillä en ole nyt omalla koneellani!

Olen alkanut viime aikoina pyöritellä päässäni kymystä siitä, tekeekö parisuhde onnelliseksi. Lyhyesti ja ytimekkäästi voin vastata, että kyllä. Ainakin joillain ihmisillä. Mutta tästä postauksesta tulisi silloin hieman lyhyt, joten tarkentakaamme kysymystä: Tekeekö vain parisuhde onnelliseksi?

Ei tietenkään, joku voisi vastata sen kummemmin miettimättä.

Mutta syventykääpä. Miettikää.

Kuvassa sanotaan, että rakkaus on suurin avain, joka avaa portit onnellisuuteen. Rakkautta tietenkin on monenlaista kuten vanhmpien rakkaus lapsiin tai rakkaus kavereihin, mutta ensimmäiseksi monille tulee varmaan mieleen seurustelusuhde, jossa saa söpöillä toisen kanssa viltin alla kylminä talvi-iltoina, ostella suloisia ystävänpäiväpäivälahjoja, pidellä käsistä ja suukotella toista jopa imelän siirappisesti.

Yhteiskunnassa yleinen käsitys on pyrkiä onnelliseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen. Itsellänikin on aivan tarhaiästä asti pyörinyt sopivat kumppaniehdokkaat silmissä, olen miettinyt häitäni ja millainen tulevaisuuden kumppanini mahtaa olla. Ikinä en silti ole ollut häähullu. En ole koskaa suunnitellut unelmahäitäni tai tulevaisuuden kämppää rakkaani kanssa.

Siltikään, en ole koskaan tullut ajatelleeksi sitä vaihtoehtoa, että en ikinä hankkisikaan puolisoa. Olen stressannut ajatuksesta, että kukaan minuun rakastuu jopa niin paljon, että viime aikoina itsetuntoni on ollut pahasti nollilla.

Aloin kehittää itseni ympärille ongelmia; pelkään vielä edelleenkin, etten voi luottaa ihmisiin tai mitä jos kukaan ei pidäkään minusta. Viimeisimmässä parisuhteessa tämä oli jopa meidän yhteinen ongelmamme. Riitamme kumpusivat omasta epävarmuudestani.

Kaikki tämä vain sen takia, että kaikilla on oletus, että jossain vaiheessa aletaan seurustella, viedään Se Oikea vihille, hankitaan lapsia ja yhteinen tulevaisuus auringonlaskuun ratsastaen.

Paskapuhetta, sanon minä.

Sillä nimenomaan vähän aika sitten kun viimeisinkin säätöni kariutui jälleen kerran omaan epävarmuuteeni, en ole tarkentanut kiinnostuskiikareitani yhtään ketään. Tämä kaikki on johtanut siihen, että tällä hetkellä olen tehnyt ratkaisun olla edes etsimättä parisuhdetta.

Olen tajunnut, että elämältä haluan ennen kaikkea kokemuksia. Haluan matkustella, nähdä maailmaa, viettää aikaa perheeni ja parhaan kavereideni kanssa. En tarvitse siihen parisuhdetta. Tällä hetkellä olen aivan tyytyväinen siihen, että paras kaverini tukee minua vaikeina hetkinä ja jaksaa viettää kanssani aikaa.

"Paras kaverikaan ei voi korvata puolisoa, jolle jaataan ensimmäisenä kaikki murheet", sanoi joku joskus. Ja onhan tuo lausahdus ehkä ihan tottakin. Nimittäin jos on se puoliso.

Mutta uskon, että elämässä voi pärjätä "pelkillä" tosiystävilläkin.

Jos tällä hetkellä luotan enemmän omiin ystäviini kuin kehenkään muuhun, onko siinä jotain väärää?

Monesti jonkun ilmoittaessa ettei halua parisuhdetta koskaan, häneltä kysytään, onko hän mahdollisesti epäonnistunut seurustelusuhteissa. Sen ei tarvitse myöskään olla niin. Kaikkia ei vain kiinnosta hempeillä. Se ei ole jokaiselle kaikki kaikessa.

Lisäksi olen sitä mieltä, että varsinkin omassa tilanteessani, ennen kuin voi huolehtia parisuhteesta ja sen tuomista ongelmista, täytyy ensin huolehtia itsestään ja omista ongelmistaan. Muuten omat ongelmat ovat pian parisuhteen ongelmia.

Uskon myös, että en voi vakuuttaa asiastani täysin ketään, joka ei näin oikeasti usko. Oivallus jokaiseen pieneenkin asiaan täytyy kokea itse. On jokaisen oma elämänvalinta onko sinkku vai parisuhteessa. Jollekin toiselle parisuhde sopii, joku toinen viihtyy sinkkuna. Niinkin yksinkertaista.

Tällä hetkellä suunnittelen tulevaisuuttani parhaiden kavereideni kanssa: lähdetään ulkomaille, tehdään roadtrip, karataan kotoa jättäen vain kirjeen eteiseen, muutetaan kämppiksiksi, rakennetaan porukoiden olohuoneeseen maja tyynyistä.

Näin on hyvä minulle, tässä elämäni vaiheessa. Ehkä joskus alan seurustella, ehkä en. Ehkä menen naimisiin ja saan lapsia, ehkä en.

Sen näkee sitten kun sen aika on.

Kaikki tämä ei myöskään tarkoita sitä, että vihaisin rakkautta tai rakastavaisia. Vihaan sitä, että moni olettaa, että vain parisuhde on elämän päämäärä. Parisuhde, lapset ja työ.

Minä haluan kokea. Haluan, että siskoni hoitaa meidän perheestämme sen perhe-osuuden (vaikken estä häntä tekemnästä sinkku-ratkaisua) ja minä olen se salaperäinen täti, joka matkustelee paljon ja palaa takaisin tuliaisten kera ja monta kokemusta rikkaampana kertomaan seikkailuistaan sisarenlapsilleen.