15. osa
Keittiössä oli sotkuista enkä tuntenut heidän keittiötään, joten meni ainakin varttitunti ennen kuin löysimme edes kaakaopurkin. Aloin lämmittää maitoa hellalla ja Alex istui takani keittiön pöydällä rutistaen unipeittonsa kulmaa.
"Minun äitini tiesi kuolevansa", hän yhtäkkiä sanoi.
Katsoin yllättyneenä taakseni.
"Ei meidän tarvitse jutella siitä, Alex", yritin sanoa reippaasti, mutta kurkkuuni tuntui juuttuneen pala ja käännyin takaisin hellaan päin. Tuijotin maitoa kattilassa kuitenkaan oikeasti näkemättä sitä. Ajattelin millainen ihminen Alex oli. Hän vaikutti välillä hyvin asialliselta lapselta kuusivuotiaaksi. Millaisen aikuisen tämä kokemus Alexista kasvattaisi? Varautuneen? Haavoittuneen? Taistelijan?
Minun kävi häntä sääliksi. Kenenkään noin nuoren ei pitäisi joutua käymään läpi tällaista. Kenenkään ei pitäisi joutua käymään läpi läheisen ihmisen itsemurhaa. Mieleeni tuli kuva omasta äidistäni huoneessani polvillaan kyyneleet tahrimassa mustekynällä kirjoitettua kirjettä.
Puristin kädessäni olevaa puulastaa niin, että rystyseni muuttuivat valkoisiksi.
Alex taas ei tuntunut kuulleen sanojani.
"Enkelit varmaan tietävät kun kuolema lähestyy, vai mitä luulet?"
Yritin vaivihkaa köhien saada kurkkuuni noussuta palaa katoamaan.
"Enpä osaa sanoa Alex", mutisin enkä edelleenkään saanut palaa katoamaan. Se tuntui vain suurenevan enkä saanut pian enää happea. Ei, ei paniikkikohtausta nyt, rukoilin.
En pysty tähän. Miksi lupauduin lapsenvahdiksi lapselle, joka on menettänyt äitinsä tämän oman käden kautta. Yritin keskittää ajatukseni muihin asioihin kuten terveydenhoitaja oli minua joskus aiemmin neuvonut.
"Enkeli?" kysyin Alexilta.
"Niin", Alex sanoi. "Äiti oli enkeli."
Nyökkäsin ja yritin estää kyyneleitä tulvehtimasta silmiini. Nojasin edessäni olevaan tiskipöytään ja aloin tasata hengitystäni.
"Hei, oletko kunnossa?" kuulin Alexin sanovan takaani. "Maito palaa pohjaan!"
Ja tosiaan tunsin nenäni alla palaneen hajua, mikä herätti minut todellisuuteen. Väänsin hellan nollille ja siirsin kattilan toiselle levylle, mutta maito oli jo pilalla.
Katsoin maitoa harmistuneena, mutta onnekseni huomasin paniikkikohtauksen menneen häslingissä ohi.
"Ei se haittaa", Alex sanoi. Hän oli kävellyt viereeni. "Voimme käyttää mikroakin."
Katsoin Alexia epäuskoisena.
"Onko teillä mikro?" kysyin hitaasti.
"Tottakai!" Alex hihkaisi ja siirsi viereiseltä pöydältä pois pari tyhjää muropakettia.
"Täällä näin!"
"Etkä viitsinyt sitten kertoa minulle, ennen kuin yritin surkeilla kokintaidoillani lämmittää sinulle maitoa hellalla? Tuliko sinulle mieleesi, että ehkä polttaisin koko talon?" kysyin kulmiani nostellen.
Alex vain nosteli käsiään.
"Hups?" hän sanoi ja alkoi kikattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti