Tää on ehkä lähinnä tällänen tilannekuvaus, sillä kirjottaminen nyt vähän tökki... Mutta mitä mieltä? :)
 |
| www.weheartit.com |
Ilta-auringon viimeiset säteet välkehtivät vielä meren pinnalla kun Adella istahti liukkaalle kivelle keskellä aavaa. Hänen sinivihreä pyrstönsä kimalsi sulokkaasti kun hän viisti sillä vedenpintaa pitkin ja harjasi pitkää vaaleaa tukkaansa simpukkaharjalla. Hän rakasti tulla iltaisin vedenpinnalle katselemaan auringonlaskua, sillä se oli kauneinta maailmassa. Lokit lensivät kirkuen vedenpinnan yllä ja syöksyivät välillä nappaamaan suuhunsa kalan. Mutta Adellan ajatukset olivat muualla. Heidän merenalaisessa maailmassaan kerrottiin tarinoita auringon maasta, jossa kaikki olisi hyvin ja ihanaa. Siellä olisi vaaleita niittyjä ja kristallinkirkkaina solisevia vesiputouksia, joiden takana piili sileitä kallioita, joilla merenneidot voisivat istua. Sieltä he voisivat salaa katsella lintuja ja muita saaren suloisia eläimiä säikäyttämättä niitä pois. Ja aina tuulen puhaltaessa sen mukana kantautuisi heidän korviinsa mitä kauneinta melodiaa, joka oli hiljaista ja hellää. Illalla tähdet hohtaisivat taivaalla kuin miljoonat pienet timantit, kirkkaampina ja selkeämpinä kuin missään muualla. Ja meren pinnalle syntynyt kuunsilta olisi kuin hienointa hopeaa.
Lokki kirkaisi yrittäessään piirittää mehukasta kalaa ja Adella heräsi ajatuksistaan. Hän huokaisi ja sukelsi takaisin aaltoihin. Auringonkajo oli enää muisto vain. Adella ui merenpohjalle vajonneen ankkurin ohi koralliriutalle. Ehkä hän joskus vielä pääsisi auringon maahan. Ehkä joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti