Tässä teille nyt viides luukku! :) En ehtinyt tämän päivän luukkua teille väsäämään, enkä välttämättä ehdi kunnolla viikonloppunakaan, mutta toivon, että löydän jossain vaiheessa aikaa päivittää, edes kännykällä :)
Ulkona paukkui pakkanen mutta minä onneksi olin onnellisesti sisätiloissa takkatulen äärellä kaakaomuki kädessäni. Lämpö hiveli sormiani samalla kun luin kirjaa vilttiin kääriytyneenä sohvalla. Ulkona satoi hellästi lunta ja ikkunaan tarttui lumihiutaleita kauniiksi kuurankukiksi. Vaikka en yhtään pitänyt kylmästä tai pakkasesta, talvi oli yksi lempivuodenajoistani. Luonto oli niin kaunis, kun kaikki oli puhtaan valkoista ja puissa oli tykkylunta. Ja täällä pohjoisessa, missä minä asuin, oli tavattoman kauniita revontulia. Se tunne mikä valtaa mielen on jotain aivan uskomatonta, kun seisoo poskia nipistelevässä pakkasessa vuoren huipulla ja katselee luonnonvoimien kauneutta. Siinä tuntee itsensä kovin pieneksi.
Kynttilän liekki lepatti hieman kun viisivuotias pikkusiskoni, Aada, pyyhälsi pöydän ohitse ja istahti vierelleni.
”Iina, voisitko lukea minulle iltasadun?”
Laskin kirjan pöydälle ja silitin Aadan pellavanvaaleita hiuksia.
”Tottahan toki”, sanoin ja kannoin Aadan reppuselässä sänkyynsä.
Minulla oli tapana lukea hänelle joka ilta jokin klassikkosatu ja tänään oli vuorossa pieni merenneito. Aadan silmät eivät meinanneet pysyä auki lukiessani, mutta hän ei kuitenkaan nukahtanut ennen kuin olin lukenut viimeisenkin lauseen. Hiljainen tuhina täytti huoneen kun suljin kirjan. Katselin hetken Aadan viattoman lapsen kasvoja ja värähteleviä silmäluomia ja hymyilin. Annoin pienen suukon pikkusiskoni otsalle ja hiivin hiljaa huoneesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti