Avanto
Ville tuijotti Miraa suu auki. Miten tämä kuvitteli, että hän, maailman suurin vilukissa, menisi uimaan avantoon? Villen suu roikkui auki ja hän epäili Miran vitsaileva, mutta tämän ilme oli tyynen vakava.
"Anteeksi kuinka?" Ville kysyi hölmistyneenä.
"Sammuta televisio, laita se kaukosäädin pois ja tule niin mennään!" Mira hihkaisi ja pyyhälsi hakemaan uimapukuaan.
Kun Ville ei ollut Miran palatessa liikahtanutkaan, ei edes sulkenut auki ammottavaa suutaan, Mira hymähti ja nappasi parasta kaveriaan ranteesta raahaten vastahakoisen Villen eteiseen roikottaen uimakassia toisessa kädessä.
"Jos et tule, minä en lakkaa kutsumasta sinua nössöksi ennen kuin äänihuuleni surkastuvat", Mia uhkasi ja risti kätensä huvittuneena rinnalleen.
Ville asetti kasvoilleen uhmakkaan ilmeen.
"Minä en ole nössö!" Ville uhosi, riuhtaisi kätensä Miran otteesta ja kiskoi kengät jalkaansa niin kiivaana, ettei huomannut Miran pirullista hymyä selkänsä takana.
He olivat juuri astuneet lämpimästä saunasta viileään pakkasilmaan ja Villen iho oli saman tien noussut kananlihalle. Vaikka tuuli oli keveä, se tuntui silti siltä kuin tikarit olisivat tökkineet häntä joka puolelta.
Hän seisoi rappusilla ja kastoi varvastaan veteen vetäen sen kuitenkin hytisten pois.
"Tämä on hullun hommaa! Järjetöntä! Kuka järjellinen ihminen astukaan järveen talvella?" Ville huudahti muutaman mummon laskeutuessa rappusia hänen ohitseen järveen ja pulahtivat veteen.
"Todella monet!" avannossa kelluva Mira huusi takaisin.
Ville astui ensimmäiselle veden peittämälle rappuselle niin, että vesi ylettyi nilkkaan.
"Tule jo, nössö!"
Ville mulkaisi Miraa mahdollisimman hyytävästi. Hän sulki silmänsä, veti henkeä ja kaatui veteen. Hän pulahti miltei pinnan alle ja tuntui kuin iso harso olisi kiertynyt hänen kaulansa ympärille, hän ei saanut henkeä, niin kylmää vesi oli.
Hän räpiköi nopeasti kelluskelevan Miran luokse ja sitten takaisin ulvoen koko ajan kuin syötävä.
"Kylmää, kylmää, kyyy-y-yyy-yyylmää!"
Hän ponnahti rappusille ja lähti juoksemaan takaisin saunoille Miran kiiruhtaessa hänen peräänsä.
"Ole hiljaa tai nolaat minut!"
Ville juoksi tyhjään saunaan ja heitti ainakin kymmenen kauhallista löylyä Miran istuessa hänen viereensä.
"Eihän se nyt niin kamalaa ollut?" Mira kysyi ja Ville tuhahti.
"En kommentoi", Ville mutisi ja Mira hymyili voitonriemuisesti.
Hetken oli hiljaista kun Ville hieroi kohmeisia raajojaan ja Mira tuijotteli ikkunasta ulos.
"Katso!" Mira hihkaisi ja osoitti taivaalle. "Otava! Ja Pohjantähti!"
Ville katsoi ulos ja näki tähtitaivaan kirkkaimman tähden.
Se oli kaunis ja lämpö täytti Villen sisältä päin. Voisihan hän tällä kertaa tehdä poikkeuksen sääntöihinsä, ei avanto ollut niin hirveä paikka.
Mutta sitä hän ei myöntäisi Miralle.
Ville tuijotti Miraa suu auki. Miten tämä kuvitteli, että hän, maailman suurin vilukissa, menisi uimaan avantoon? Villen suu roikkui auki ja hän epäili Miran vitsaileva, mutta tämän ilme oli tyynen vakava.
"Anteeksi kuinka?" Ville kysyi hölmistyneenä.
"Sammuta televisio, laita se kaukosäädin pois ja tule niin mennään!" Mira hihkaisi ja pyyhälsi hakemaan uimapukuaan.
Kun Ville ei ollut Miran palatessa liikahtanutkaan, ei edes sulkenut auki ammottavaa suutaan, Mira hymähti ja nappasi parasta kaveriaan ranteesta raahaten vastahakoisen Villen eteiseen roikottaen uimakassia toisessa kädessä.
"Jos et tule, minä en lakkaa kutsumasta sinua nössöksi ennen kuin äänihuuleni surkastuvat", Mia uhkasi ja risti kätensä huvittuneena rinnalleen.
Ville asetti kasvoilleen uhmakkaan ilmeen.
"Minä en ole nössö!" Ville uhosi, riuhtaisi kätensä Miran otteesta ja kiskoi kengät jalkaansa niin kiivaana, ettei huomannut Miran pirullista hymyä selkänsä takana.
He olivat juuri astuneet lämpimästä saunasta viileään pakkasilmaan ja Villen iho oli saman tien noussut kananlihalle. Vaikka tuuli oli keveä, se tuntui silti siltä kuin tikarit olisivat tökkineet häntä joka puolelta.
Hän seisoi rappusilla ja kastoi varvastaan veteen vetäen sen kuitenkin hytisten pois.
"Tämä on hullun hommaa! Järjetöntä! Kuka järjellinen ihminen astukaan järveen talvella?" Ville huudahti muutaman mummon laskeutuessa rappusia hänen ohitseen järveen ja pulahtivat veteen.
"Todella monet!" avannossa kelluva Mira huusi takaisin.
Ville astui ensimmäiselle veden peittämälle rappuselle niin, että vesi ylettyi nilkkaan.
"Tule jo, nössö!"
Ville mulkaisi Miraa mahdollisimman hyytävästi. Hän sulki silmänsä, veti henkeä ja kaatui veteen. Hän pulahti miltei pinnan alle ja tuntui kuin iso harso olisi kiertynyt hänen kaulansa ympärille, hän ei saanut henkeä, niin kylmää vesi oli.
Hän räpiköi nopeasti kelluskelevan Miran luokse ja sitten takaisin ulvoen koko ajan kuin syötävä.
"Kylmää, kylmää, kyyy-y-yyy-yyylmää!"
Hän ponnahti rappusille ja lähti juoksemaan takaisin saunoille Miran kiiruhtaessa hänen peräänsä.
"Ole hiljaa tai nolaat minut!"
Ville juoksi tyhjään saunaan ja heitti ainakin kymmenen kauhallista löylyä Miran istuessa hänen viereensä.
"Eihän se nyt niin kamalaa ollut?" Mira kysyi ja Ville tuhahti.
"En kommentoi", Ville mutisi ja Mira hymyili voitonriemuisesti.
Hetken oli hiljaista kun Ville hieroi kohmeisia raajojaan ja Mira tuijotteli ikkunasta ulos.
"Katso!" Mira hihkaisi ja osoitti taivaalle. "Otava! Ja Pohjantähti!"
Ville katsoi ulos ja näki tähtitaivaan kirkkaimman tähden.
Se oli kaunis ja lämpö täytti Villen sisältä päin. Voisihan hän tällä kertaa tehdä poikkeuksen sääntöihinsä, ei avanto ollut niin hirveä paikka.
Mutta sitä hän ei myöntäisi Miralle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti